Kommentoija 0 Jäsen Näytä kommentit
Samalla kun tuleva äiti käy läpi ilmiselviä muutoksia, tuleva isäkin kokee monenlaista odottaessaan lapsen tuloa maailmaan ja tulevaa vanhemmuutta. Miesten odotusaika on sopeutumisen aikaa, joka saattaa merkitä muutoksia tulevan isän omakuvaan ja suhteeseen kumppaninsa kanssa. Näin luodaan tilaa uudelle perheenjäsenelle.
Jotkut isät saattavat vanhemmuutta odottaessaan muuttaa ulkonäköäänkin ja vaikka kasvattaa parran. Osa kokee miesten odotusajan fyysisiä oireita, kuten päänsärkyä, hammassärkyä tai painon nousua. Oireet häviävät yleensä lapsen synnyttyä. Monet tulevat isät ovat myös huolissaan perheen taloudesta. Vaikka vanhemmat jakaisivatkin vastuun elatuksesta, miehet ovat yleensä siitä enemmän huolissaan. Jotkut alkavat kunnostaa kotia tai aloittavat muita hankkeita ja valmistuvat tällä tavoin vanhemmuuteen. Kaikki varmasti ajattelevat omaa isäänsä ja miettivät, tuleeko heistä samanlaisia. Osa tuntee myös tänä odotusaikana levottomuutta tai ahdistusta, mutta sitä voi olla vaikea näyttää. Voimakkaat tunteet voivat auttaa antamaan tarvittavia voimia, jotta tuleva isä pystyy sopeutumaan uuteen isän rooliinsa, kiintymään lapseensa ja olemaan juuri sellainen isä, jota lapsi tarvitsee.
Isä on lapselle erittäin tärkeä henkilö jo ennen lapsen syntymää. Monet isät "leikkivät" lapsensa kanssa ennen syntymää puhumalla tai laulamalla hänelle tai hieromalla äidin vatsaa. Jos isä on ollut näin lähellä lasta, lapsi tunnistaa isän äänen heti synnyttyään.
Lapselle on monia etuja siitä, että isä osoittaa kiinnostusta häntä kohtaan. Syntymä sujuu mutkattomammin, lapsi saa paremman omakuvan kasvaessaan ja selviytyy paremmin koulussa, jos isä pysyy aktiivisesti osallisena lapsen elämässä.
Isät eivät tietenkään ole äitejä (eikä heidän pitäisi ollakaan!), vaan heillä on aivan oma isän roolinsa lapsen elämässä.Isät luovat oman suhteensa lapsiinsa ja heillä on oma isän roolinsa, jotka molemmat ovat erilaisia kuin äidin ja lapsen välinen suhde. Kun lapsi on neljän viikon ikäinen, hän reagoi jo tietyllä tavalla nähdessään isänsä. Lapsi hakee kontaktia isäänsä ja kasvoille tulee innokas ilme - kohotetut kulmakarvat, avoin suu ja eloisat silmät. Lapsi osoittaa olevansa valmis vuorovaikutukseen. Alussa äiti ja isä viestivät samantapaisesti lapsen kanssa. He puhuvat hitaammin ja selkeämmin ja muuttavat äänensävyä. Kun lapsi kasvaa, voidaan huomata, että leikit, sadut, tervehdykset ja naurut isän ja lapsen välillä eroavat varsin paljon äidin ja lapsen vuorovaikutuksesta. Isät leikkivät aktiivisemmin lapsen kanssa ja leikit voivat olla villimpiä.
Isät ja äidit viettävät aikaa lapsen kanssa eri tavoin. Näin lapsi saa erilaisia tapoja tarkastella asioita ja oppii erilaisia valmiuksia. Molemmat vanhemmat oppivat käytännön ja virheittenkin kautta huolehtimaan lapsesta omalla tavallaan. Molemmat tarvitsevat aikaa tottuakseen uuteen rooliinsa. Monet isät kertovat, että palatessaan töihin isyysloman jälkeen heistä tuntuu siltä, että he jäävät taka-alalle, kun äiti on lapsen kanssa koko päivän. He yrittävät korvata poissaoloaan hoitamalla aamutoimet ennen töihin menoa ja viettämällä aikaa lapsen kanssa illalla, esim. kylvyn tai iltasadun merkeissä.
Voit oppia lisää osallistumalla vanhempainryhmiin tai lukemalla lapsia käsitteleviä kirjoja. Myös Internetistä löytyy isille tarkoitettuja sivuja, joissa voi jakaa kokemuksiaan muiden isien kanssa. Vastaamalla seuraaviin kysymyksiin voit alkaa ajatella tulevaa rooliasi:
Kuinka voit lohduttaa lastasi tai leikkiä hänen kanssaan, kun hän on vielä äidin vatsassa? Miten lapsesi reagoi? Tunnetko jotain erityistä laulua, jota voisit laulaa lapselle?
Kuinka paljon haluat osallistua lapsen hoitoon? Mitä asioita haluat tehdä? Minä aikoina voit hoitaa nämä tehtävät?
Mitä asioita haluat tehdä samalla tavalla kuin oma isäsi? Mitä asioita haluat tehdä eri tavalla?
Onko omakuvasi muuttunut? Millainen on mielestäsi hyvä isä? Saako lapsesi käyttää omia lastenvaatteitasi ja leikkiä vanhoilla leluillasi? Vai haluatko hänen aloittavan aivan alusta?
| Artikkelit |
Kuohuvat tunteetRaskauden aikana elämä on täynnä monia erilaisia tunteita.… Lue tämä artikkeli |
|||
Ongelmia 3-6. raskauskuukausinaPahoinvointi on luultavimmin hellittänyt ja vatsa ei vielä ole tiellä.… Lue tämä artikkeli |
|||