Blogin teemasivu

Musiikin tunteet

18.08.2008

Musiikki on aina ollut valtavan tärkeää minulle. Rentoudun mielelläni musiikkiä kuunnellen, juhlafiilikseen pääsen hujauksessa oikeilla biiseillä, haikeina hetkinä helpottaa omanlaisensa musiikki ja tunteita on aina olllut helppo ilmaista musiikin kautta. Juliallekkin tykkään laulella kovasti, vaikka ääntä ei ole tippaakaan, eikä sävelkorvaa senkään vertaa. Mutta ei tuo ole ainakaan vielä valittanut. :) Toissapäivänä kun poljin ukko kultaa tapaamaan, mietin lähestyvää hääpäivää, ja että mitä kivaa sitä näissä olosuhteissa voisi keksiä. Tykkään myös kovasti kirjoittamisesta, joten suunnittelin oikein litisevän imelän kirjeen kirjoittamista. Siinä polkiessani mietin sitten, että mitä kirjoittaisin. Yritin miettiä joukkoon jotain laulunsanoja. Jotain joka kuvastaisi meitä ja meidän avioliittoa. En keksinyt silloin mitään. Eilen meillä oli "jälleen" yönyli tapaaminen. Taaskaan kerran ei asiat mennyt aivan niinkuin olin suunnitellut. Nyt aamulla kun lykin rattaita takaisin tänne kummini luokse kuuntelin musiikkia lapuista samalla. Ja sieltä se sitten yhtä äkkiä tuli!! Aivan täydellinen kappale!! Nimittäin Irinan Kymmenen kirosanaa.! =) Juu, totta, ehkä en voi sitä imelään kirjeeseeni kirjoittaa, mutta eipä paljon kuvaavanpi kappale meidän avioliitolle voisi olla!! Ehkä siis kuitenkin yritän ajatella kaikkia hyviä hetkiä ja valita niiden pohjalta jotain, tai sitten unohdan vain koko lauluidean. Mutta voin kertoa että loppumatka sujui pelkän Irinan tahdissa. Huudatin sitä niin kovaa, että koiria ulkoiluttavat mummot loivat pahansisuisia katseita, mutta hittoakos minä niistä välittämään. Minun tärykalvothan ne siinä räjähtivät, ei heidän. Pointtina kuitenkin se, että se on jännä miten joka tilanteeseen tuntuu aina löytyvän se täydellinen kappale..

Pienestä suurta ja toisinpäin

09.08.2008

Kun nyt elän tälläistä parisuhdetta niinkuin elän, että ei saman katon alla olla, niin pienet asiat paisuvat helposti suuriksi. Toinen kun tiuskaisee jotain inhottavasti siinä päivän ainoassa puhelussa joka soitetaan. on koko loppuilta ja yö pilalla. Sitä sitten pyörittelet koko ajan sitä asiaa mielessäsi. Ensin on pahamieli siitä kun toinen oli niin inhottava. Mietit että alkaako rakkaus rakoilla ja kaikkea muuta nyyh nyyhhiä. Sitten tulee suuttumus ja mietit että millä oikeudella hän minulle tuolla äänensävyllä puhuu. No minullakin rankkaa ja kaikkea muuta "sääli sääli" höpinää. Sitten lopulta tulee se vaihe, ettei sillä oikeastaan enää ole merkitystä. Pahamieli ja suuttumus ovat menneet ohi, joten asia on samantekevä, vaikka se mielessä vielä onkin. Seuraavana päivänäkin asia on vielä mielessä ja karvat pystyssä illalla odotat samanlaista puhelua. Mutta asioiden suureneminen pätee myös hyvässä. Jos toinen sattuukin soittamaan tämän illan aikana vielä toisen kerran ja seuraavassa puhelussa onkin taas hyväntuulinen ja saattaapa vaikka suukon suikata sinne puhelun loppuun. Sitten se hymyilyttää puoli iltaa. Mietit jatkuvasti, että no olipa suloinen kuin vielä soitti tai muuta lässyn lässyn. Ja sitten toisen puolen illasta muistelet kaikkia muita ihania asioita mitä mies on tässä matkan varrella tehnyt ja että kyll äsinulla vain on ihana mies. Hyvä siis kuitenkin joka tapauksessa, että nämä pienetkin hyvät kasvavat suuriksi, eikä pelkästään ne pahat. Sama asia pätee myös Julian kanssa. Joskus illalla kun känkkäränkkä on jo purrut, puuro ei maistu, lattialla ei viihdytä ja nukkumaan mennessäkin kaikki on tunnin verran niin kauheaa että täytyy huutaa pää punaisena. Silloin tuntuu, että EI VOI OLLA TOTTA. Tuntuu että tulee hulluksi. Tuntuu että mielummin nykisi kaikki hiuksensa yksitellen päästä kuin kuuntelisi enää yhtenäkään iltana tätä huuto konserttia. (juu ja minä en ole niitä äitejä jotka pelkäisivät tunnustaa,että aina ei jaksa. Mutta ei huolta siskot, se ei silti tarkoita että olisin niin poikki että voisin heittää vauvan seinään) Sitten kuitenkin kun tyttö on nukahtanut ja olet saanut hermosavut poltettua, ja korvasi ovat tajunneet, että tosiaan on näin hiljaista, etkä suinkaan ole tullut kuuroksi. Silloin hiivin makuuhuoneeseen tietokoneelle ja matkalla pysähdyn katsomaan tyttöä. Oikea nukkuva enkeli. Luultavasti hän saattaa vielä sillä hetkellä tehdä jotain uskomattoman suloista, hymyillä unissaan, önähtää ja kääntää kylkeä, tai imeä tissiä joka ei ole enää pitkään aikaan suussa ollutkaan. Silloin se tulvii takaisin suoniin tuo kaiken kestävä äidinrakkaus ja valtakunnassa on taas käikki hyvin. Ehkäpä me kenties tarvitsemmekin näitä pieniä huonoja hetkiä, jotta ne hyvät pienet hetkt jaksaisivat kasvaa suuriksi.

Rokonarpista rakkautta

06.08.2008

Puuh, puolentoista tunnin pyörimisen ja hyörimisen jälkeen Julia vihdoin luovutti ja nukahti! Mutta kyllä oli tiukassa. En edes muista milloin viimeksi olisi nukuttaminen ollut noin vaikeaa.. No pitää toivoa, että tämä yö olisi muutenhelpompi kuin viime yö. Meillä nimittäin on sairastettu nyt vauvarokko. Viime yö oli pahin. Julia heräsi 10 minuutin välein kirkumaan sellaista terävää itkua, niinkuin johonkin olisi sattunut ja kovaa. Tyttö oli koko yön ihan tulikuuma. Epäilen, että kuumetta oli yli 40, mutta en uskaltanut käydä mittaamaan, ettei virkistyisi liikaa. Supon kyllä laitoin jossain vaiheessa yötä, vaikka olinkin jo 3 päivän mittaan laittanut. Sitten oli itselläkin vielä ihan järkyttävä hammaskipu! Ei pystynyt kuin istualtaan olemaan, tai muuten tuntui pää räjähtävän. Ja Julia tietenkin rauhoittui vain kun laittoi sille tissin suuhun makuultaan. Oikea kärsimysten yö siis kummallekkin. :) Aamulla tyttö oli ihan "apaattinen". Ei leikkinyt, ei jutellut, ei hymyillyt. Mahalleenkin yritti kääntyä vain yhden ainoan kerran, ja sekin jäi vain yritykseksi kun ei raasu jaksanut. Tuntui tosi pahalta katsoa toista sellaisena.. =( Käytiin sitten lääkärissä ihan varmuuden vuoksi. Eihän sieltä mitään löytynyt korvista tai muualta ja lääkäri vain vahvisti minun omat epäilyni vauvarokosta. Sitten käytiin mummolassa vierailulla, mutta sekin kyläily oli yhtä huutoa. Julia oli tietysti väsynytkin, ja kipeäkin, ja sitten se vierasti aivan mielettömästi mummoaan ja kummiaan, niin ei kovin kiva mieli jäänyt. Julia nukkui tunnin unet vielä kun kotia päästiin, ja niitten unien jälkeen kuume sitten oli onneksi tipotiessään. Ja känkkäränkän tilalla oli mamin oma pikku päivänpaiste. Niin jutteli ja kujerteli että. <3 Ihanaa kun tauti on siis nyt nujerrettu kun näpytkin jo ilmestyivät. Nyt pitäisi jaksaa vielä kirjoittaa sinne Koffille kirje, kun pyysivät palauttamaan sen viallisen limpparin heille, ja liittämään mukaan kirjeenkin palautuksen syystä. Sitten ajattelin vielä käydä kirjoittamassa fanipostia Fröbelin palikoille Julian nimissä, ja katselemassa josko tilais vaikka sen palikoitten pyyhkeen Julialle tai jotain.. Ja sitten vihdoin voisi itsekkin uinahtaa. <3

Itäviä toiveita ja ajatuksia

01.08.2008

Tässä päivänä menneenä eräs tuttavani kävi tekemässä neuvolassa raskaustestin. Tällä tuttavalla on kaksi viikkoa nuorempi poika, kuin mitä meidän Julia on. Olin mukana kun hän testiä teki. Testi näytti kaksi kertaa positiivista. Siinä sitten yhdessä istuimme odotushuoneessa porukalla ja jokainen mielessään ja ääneen mietti että mitäs nyt. Toki me taidettiin kaikki hieman itkeä tirauttaakkin. :) Vitsaili tämä kyseinen ystävättäreni myös, että meidän, minun ja mukana olleen toisenkin ystävämme, pitäisi rueta perässä vauvoja tekemään. Hymyssä suin vastailin, että ei kiitos, ei nyt kuitenkaan. Ystäväni testit sitten kuitenkin osoittautuivat virheeellisiksi ultrassa, eikä mitään vauvaa ollutkaan tulossa. Parempi kai sitten kuitenkin niin, totesi jokainen, vaikka sen parin tunnin aikana oltiin jo jokainen totuttu ajatukseen, että uusi vauva olisi tulossa. Sitten päivän päätteeksi kotiin kävellessäni aloin taas miettiä. olen huomannut, että tämä kävely pätkä on minun päivän pohdinta pätkäni. Niin mietin, että kai minulla jonkinlaisia vauvakuumeen merkkejä on jo ollutkin. Kaupungilla ihan pienet vauvat saavat minut voihkimaan ja hymyilemään kun idiootin. Vastaankävelevät sisarukset nostattavat esiin ajatuksen, että kylläpä pikkuveli olisi kiva. Silittelen mahaani. Muistelen haikeana raskautta ja etenkin synnytystä. Sitten havahdun näistä ajatuksista. Hei haloo!!! Todellakaan en ole ainakaan vielä haluamassa toista lasta!! Olen tuhat kertaa sanonut ja ajatellut, että tahdon nauttia nyt vain Julian vauva-ajasta! Nauttia Julian kasvamisesta ja elää jokaisen askeleen täysillä hänen rinnalla! Nauttia siitä, että Julia alkaa nukkumaan öitä paremmin ja vapaa illoista, kun hän on sen verran iso että hoitopaikkoja löytyy. Parempi siis kai kaiken kaikkiaan minunkin kannaltani, että ystävällä ei uutta versoa masussa itänyt. Niin ei pääse minunkaan vauvakuumeeni itämään ja versomaan. Nautitaan nyt ihan kaikki vain näistä hetkistä. :) Huomenna pääsisi kultaa moikkaamaan. Ja sitten ylihuomenna molemmat yösi Julian kanssa sinne. Siellä aijon nauttia ihan varmasti hetkistä ajattelematta uutta vauvaa, vaikka sen tekoa kuinka harjoittelisinkin. ;) Huoh, kyllä taas tarve onkin suuri.. :D