Viimeinen raskauskolmannes: mitä on luvassa?

Viimeinen raskauskolmannes: mitä on luvassa?

Kun kaksi kolmasosaa raskausajastasi on takana, mitä voit odottaa viimeisiltä kolmelta kuukaudelta?

Raskauden viimeiset kolme kuukautta, raskausviikot 28–40, ovat lapsesi kehityksen ja kasvun aikaa. Sikiö alkaa kasvattaa ihonalaista rasvakerrosta ja näyttää koko ajan enemmän sellaiselta kuin odotat hänen näyttävänkin syntyessään.

Pienoiskuva

  • 32. raskausviikon lopussa sikiön paino on noin 1,5–2 kg ja sikiön pituus on noin 35 cm. Sikiön paino nousee kovaa vauhtia, ja syntymähetkellä vauva painaa noin 3–4 kg.
  • Sikiölle alkaa muodostua uni-valverytmi, ja huomaat milloin vauvasi on hereillä ja liikkuu, ja milloin hän nukkuu ja on paikoillaan.
  • Havaitset ehkä jopa pieniä rytmikkäitä liikahduksia, mikä on merkki siitä, että sikiöllä on hikka.

Loppuraskauden aikana sikiö imee peukaloaan tai tekee imemisliikkeitä suullaan eli vauvasi osaa imeä syntyessään. Sikiö osaa jo avata ja sulkea silmänsä. Sikiön näkö ja kuulo ovat kehittyneet niin, että huomaat, kun sikiö reagoi ärsykkeisiin kuten ääniin, musiikkiin ja valoon.

Mukavuus kaukana
Viimeisten kolmen raskauskuukauden koet olosi todennäköisesti tukalaksi, mikä aiheutuu enimmäkseen vauvan kasvavasta koosta. Sinua ehkä hengästyttää, kun lapsi alkaa painaa palleaa ja keuhkoja vasten. Rappujen nouseminen tai pikainen kävelylenkki korttelin ympäri ei enää olekaan niin helposti tehty. Sinulla voi myös olla selkäsärkyä tai väsymystä, mikä johtuu ylimääräisestä painolastista.

Ota rauhallisesti

  • Muista levätä ja rentoutua, äläkä vaadi itseltäsi liikoja. Pyydä tarvittaessa sukulaisten ja ystävien apua.
  • Mukavan makuuasennon löytäminen voi olla vaikeaa, ja saatat joutua ravaamaan WC:ssä alituiseen sikiön painaessa virtsarakkoasi. Älä juo mitään juuri ennen nukkumaanmenoa.
  • Monien naisten nilkat ja jalat turpoavat (tätä kutsutaan myös ödeemaksi), kun kehoon kertyy ylimääräistä nestettä. Voit lievittää turvotusta nostamalla jalat ylös aina kun sinulla on siihen tilaisuus.
  • Saatat olla jo melko kärsimätön ja toivot vain, että lapsi syntyisi pian. Haluat nähdä lapsesi ja kantaa häntä sylissäsi etkä sisälläsi!

Tässä muutamia vinkkejä, joilla voit helpottaa oloasi viimeisten raskauskuukausien aikana:

  • Käy säännöllisesti rauhallisella kävelyllä. Raitis ilma piristää, verenkierto vilkastuu ja mahdollinen lihasjäykkyys vähenee.
  • Hyödynnä perhevalmennuksen vinkkejä olon helpottamiseksi ja venyttele. Käytä myös rentoutustekniikoita, mielikuvaharjoituksia ja musiikkia, jotta voit rentoutua ja alkaa keskittyä synnytykseen.
  • Nuku viimeisten kuukausien aikana kyljelläsi. Tue selkäsi ja jalkasi tyynyillä. Nuku vähintään seitsemän tuntia yössä ja ota mielellään päivänokosetkin, jotta olet levännyt, kun synnytyksen aika lähestyy.
  • Valmistaudu hankkimalla mahdollisimman paljon tietoa synnytyksestä ja vauvanhoidosta. Kun tiedät, mitä tapahtuu, olosi on varmempi synnytyksen käynnistyessä.
  • Käy kaikissa tarkastuksissa äitiysneuvolassa, jotta terveydenhoitaja ja lääkäri voivat seurata sinun ja lapsesi vointia synnytyksen lähestyessä. Kun tiedät, että kaikki on hyvin, osaat rentoutua ja nauttia viimeisistä raskausviikoista.

Katso eteenpäin
Lapsi kasvaa, on terve ja potkii koko ajan kovemmin. Synnytykseen valmistautuminen, nimen miettiminen, lastenvaatteiden ostaminen, kaikenlainen järjestely kotona ja tieto siitä, että kohta meillä on vauva.

Tämä on ihanaa aikaa, yritä rentoutua ja nauttia siitä. Laskettu aika lähestyy!

Saatat pitää myös:

Puhdistuspyyhkeet

Wipes

Dermatologisesti testattu – hellävarainen herkälle iholle