Apukeinoja synnytykseen

Joillakin onnekkailla naisilla synnyttäminen käy kuin itsestään. Toisilla naisilla taas synnyttäminen voi olla hyvin epämukavaa ja kivuliasta. Sitä sen ei kuitenkaan tarvitse olla. Omaa oloaan voi helpottaa monilla tavoin synnytyksen aikana. Voit hyödyntää luonnollisia kivunlievitysmenetelmiä ennen synnytystä ja muita keinoja synnytyksen edetessä. Myös lääkkeellistä kivunlievitystä on saatavilla tarpeen mukaan. Eri kivunlievitysmenetelmien hyödyt ja haitat kannattaa punnita jo hyvissä ajoin ennen suurta päivää. Tässä vaihtoehtoja: Lääkkeetön kivunlievitys

  • Rentoutustekniikat. Rentoutus on luonnollinen tapa vähentää lihasjännitystä ja synnytyskipuja. Sitä suosittelevat niin synnytysvalmentajat, kätilöt kuin rentoutustekniikoita synnytyksessä käyttäneet äiditkin. Progressiivisessa rentoutuksessa keho käydään kohta kohdalta läpi vuorotellen jännittämällä ja rentouttamalla. Ala harjoittelu hyvissä ajoin ennen synnytystä, jotta tekniikka sujuu tärkeällä hetkellä.

  • Hieronta. Kumppanisi voi hieroa käsivarsiasi, jalkojasi ja selkääsi synnytyksen aikana. Hieronta auttaa lihaksia rentoutumaan ja lievittää kipua.

  • Heijaava liike. Istu mahdollisimman paljon keinutuolissa synnytyksen aikana. Keinu edestakaisin, hengitä ja yritä rentoutua.

  • Kävely Käveleminen tai pelkästään sängyn vieressä askeltaminen helpottaa epämukavaa oloa ja auttaa supistusten tulemista voimakkaiksi ja säännöllisiksi.

  • Asentojen vaihtelu. Älä pysy samassa asennossa yli tuntia, äläkä makaa selälläsi. Istu sängyssä tai tuolissa, makaa kyljelläsi, ole kyykyssä tai heijaa terapiapallon päällä tai nojaa tuolin selkänojaan tai sängynlaitaan.

  • Vesi. Istu suihkussa selkä vesisuihkuun päin tai makaa ammeessa. Kaikissa synnytyssairaaloissa ei ole mahdollista käyttää suihkua tai ammetta, mikä kannattaa muistaa, kun valitset synnytyspaikkaa.

  • Lämpö ja kylmä. Selkään painettu lämpötyyny tai kylmäpakkaus vähentää lihasjännitystä, parantaa verenkiertoa ja turruttaa kipua.

  • Hengitys. Erilaiset hengitystavat auttavat rentoutumaan ja pitävät ajatuksesi muussa kuin supistuskivussa. Synnytyksen aikana käytettäviä hengitystekniikoita on monenlaisia, mutta tärkeintä on se, että happi kulkee.

  • Musiikki. Voit ottaa synnytykseen mukaan lempimusiikkiasi. Ota mukaan puhelin, MP3-soitin tai kannettava ja muista myös kuulokkeet.

Lääkkeellinen kivunlievitys

  • Rentouttava kipulääke. Petidiini-ruiske vähentää kipua ja lihasjännitystä, mutta voi tehdä olon uneliaaksi. Sitä voidaan käyttää missä synnytyksen vaiheessa tahansa. Joskus rentouttava kipulääke ja edellä mainitut lääkkeettömät kivunlievitystekniikat riittävät supistuskipuihin.

  • Epiduraalipuudutus. Selän epiduraalitilaan ruiskutettava puudute poistaa supistusten aiheuttaman kivun lähes kokonaan. Puudutus alkaa vaikuttaa puolessa tunnissa. Epiduraalipuudutus poistaa kivun lähes kokonaan, mutta siihen liittyy myös riskejä. Jos puudute annetaan liian aikaisin eli ennen kuin synnytys on kunnolla käynnistynyt, se voi hidastaa synnytystä, jolloin synnytystä joudutaan tehostamaan keinotekoisesti. Epiduraalipuudutuksessa verenpaine voi laskea ja synnytyksessä voidaan tarvita pihtejä, koska vatsalihakset rentoutuvat ja ponnistaminen heikkenee. Jos äiti ei jaksa ponnistaa ja synnytys ei etene, synnytyksessä voidaan päätyä sektioon. Epiduraalipuudutus voi myös nostaa äidin ruumiinlämpöä, jolloin hän ei voi olla yhdessä vauvan kanssa synnytyksen jälkeen, ennen kuin infektion mahdollisuus on suljettu pois. Lääkkeellisen kivunlievityksen hyödyistä ja haitoista kannattaa keskustella neuvolassa tai lääkärin kanssa hyvissä ajoin ennen synnytystä.

Etukäteen on mahdotonta sanoa, mikä lääkkeetön tai lääkkeellinen kivunlievitys sinulle sopii. Synnytyksen aikana voit tehdä päätöksiä synnytyksen kivuliaisuuden ja keston mukaan. Tärkeintä on, että otat selvää mahdollisuuksista ennen synnytystä. Tutustu eri vaihtoehtoihin, puhu asiasta neuvolassa ja luota siihen, että osaat tehdä itsellesi sopivat päätökset.

Evästesuostumus