Varhaiset synnytyksen merkit

Jokainen synnytys käynnistyy omalla yksilöllisellä tavallaan, mutta tietyistä merkeistä voi päätellä, että aika alkaa olla käsillä. Kaikilla ei esiinny kaikkia merkkejä, mutta jos niitä on, tapaat todennäköisesti pienokaisesi pian.

”Synnytystä edeltäneenä iltana minulla oli energiaa vaikka muille jakaa. Siivosin koko kodin lattiasta kattoon, ja alle vuorokautta myöhemmin Lola putkahti maailmaan.”

Sandra, 8 kuukauden ikäisen Lolan äiti

Laskeutuminen

Tässä raskauden vaiheessa vauva laskeutuu lantioon. Se voi tapahtua muutamaa viikkoa tai muutamaa tuntia ennen synnytystä. Vauva ei tämän jälkeen enää paina

palleaa, joten äidin hengittäminen on helpompaa. Kääntöpuolena on usein tihentynyt virtsaamistarve.

Verilimainen vuoto

Joillakin naisilla esiintyy verilimaista vuotoa. Kyseessä on kohdunkaulaa raskauden aikana peittäneen limatulpan irtoaminen. Limatulppa voi irrota jopa kaksi viikkoa ennen synnytyksen käynnistymistä.

Lapsiveden meno

Elokuvissa usein näkee, että lapsivettä tulee valtava määrä. Todellisuudessa näin on vain harvoin. Vettä voi tulla vain pieni lirahdus. Jos epäilet, että lapsivetesi on mennyt tai jos lapsivettä tihkuu, ota heti yhteyttä synnytyssairaalaan.

Supistukset

Alkuun supistukset ovat noin 20–30 minuutin välein tulevia kipuja ja muistuttavat kuukautiskipuja. Niiden väli tihenee. Kun supistuksia tulee 3–5

minuutin välein, synnytys on käynnistynyt. Merkitse supistusten alkamisaika ja kesto muistiin.

Evästesuostumus