Lasten yökastelu ja virtsatietulehdukset

Kun tunnistat virtsaongelmien oireet, osaat hakeutua lapsen kanssa hoitoon tarvittaessa. Useat virtsaamisen liittyvät vaivat ovat helppoja hoitaa, jos ne havaitaan ajoissa.

Yökastelu Kun lapsi on oppinut päiväkuivaksi (yleensä 2–4-vuotiaana), hän saattaa silti kastella sänkynsä yöllä silloin tällöin. Tämä on normaalia 6–7-vuotiaaksi asti. Tämänkin jälkeen yökastelu on normaalia, mutta se usein häiritsee lasta itseään,jos hän ei esimerkiksi uskalla lähteä yökylään.

Yökastelusta ei tule koskaan huomautella lapselle. Se ei ole tahdonalaista, eikä lapsi voi sille mitään.

Milloin on kyseessä tulehdus? Seuraavat oireet voivat olla merkkejä tulehduksesta:

  • Jos lapsen täytyy käydä usein pissalla (vaikka viiden minuutin välein), mutta pissaa tulee vain vähän kerralla.

  • Jos lisääntyneeseen virtsaamisen tarpeeseen liittyy kipua, kuumetta tai pahaa hajua.

  • Jos lapsella on mahakipuja tai kuumetta.

Käänny lääkärin puoleen virtsakoetta varten.

Tytöt alttiita tulehduksille Virtsatietulehdus on tytöillä yleisempi, koska virtsaputki on lyhyt ja lähellä peräaukkoa. Suolistobakteerit pääsevät sen vuoksi helpommin nousemaan virtsaputkea pitkinvirtsarakkoon. Virtsatietulehdusta voi ehkäistä muutamilla keinoilla:

  • Tyttöjen tulee pyyhkiä edestä taaksepäin, opeta tämä myös lapselle.

  • Kakan jälkeen pyyhkimiseen voi käyttää intiimipyyhkeitä tai puhdistuspyyhkeitä.

  • Vältä poreammeita, koska kuplat voivat ärsyttää rakkoa ja helpottaa tulehduksen syntymistä.

  • Huolehdi siitä, että lapsi juo toistuvasti ja tarpeeksi. Tyttöjen tulisi pissata 2–4 tunnin välein päivällä. Pissa on hyvin vaaleaa (lähes kirkasta), jos lapsi juo riittävästi.

Milloin lääkäriin Käänny lääkärin puoleen, jos yökuivaksi oppinut lapsi alkaa toistuvasti kastella sänkyään öisin. Tämä voi olla merkki virtsatietulehduksesta,diabeteksestä, munuaissairaudesta tai ummetuksesta. Samoin jos päiväkuivaksi oppineella lapsella alkaa esiintyä vahinkoja päivällä,niiden taustalla on usein elimellinen syy. Muutosten selvittäminen vaatii yleensä hieman etsivän työtä ja mahdollisesti lääkärin tekemiä kokeita.

Tärkeä virtsasuihku Tarkkaile lapsen virtsasuihkua, etenkin jos lapsesi on poika. Pojilla virtsasuihkun tulee olla voimakas ja kehosta pois päin kaartuva. Heikko ja tiputtelevavirtsasuihku tai jatkuvasti alusvaatteet tai vaipan tuhriva pissa ovat merkkejä siitä, että jotain voi olla vialla virtsatiessä.Jos lapsen pitää pinnistellä pissatessaan tai pissaamisen aloittaminen on vaikeaa, käänny lääkärin puoleen. Lapsen virtsatiessä saattaa olla vikaa.

Väri ja haju Jos lapsen pissa on vaaleanpunaista tai hyvin tummaa tai haisee oudolta, käänny heti lääkärin puoleen. Tällaiset muutokset virtsassavoivat olla merkkejä munuais- tai maksaongelmista, jotka vaativat välitöntä hoitoa. Hoitoon hakeutuminen ajoissa ehkäisee munuaisvaurioita.

Vaikka useimmat virtsavaivat ovat helposti hoidettavissa, vakavat oireet on hyvä oppia tunnistamaan hoidon saamiseksi nopeasti.

Evästesuostumus