Pottailu: palkintojen käyttö pottailussa

Pottailu: palkintojen käyttö pottailussa

Tula Karras

Pottailu edistyi lupaavasti. Yhtäkkiä kuivaksi opettelun kehittyminen on pysähtynyt – tai jopa taantunut. Tämä on kuitenkin täysin normaalia. Hyväksy ja tue lastasi oppimisen kaikissa vaiheissa.

Voit myös kannustaa lastasi harjoittelemaan hauskojen palkintojen avulla. Näin motivoit lastasi hellästi.

 Palkitse

minen Pottailun

apukeinot Alus- ja

päällysvaatte

etPalkitseminenPalkitseminen on tehokas työkalu silloin, kun sitä käytetään oikein. Väärällä tavalla toteutettuna palkitsemisesta voi olla haittaa, ja huomio siirtyy pois kuivaksi opettelemisesta palkinnon vaatimiseen. Näillä vinkeillä palkitset lastasi sopivalla tavalla:

  • Käytä aluksi muita kuin materiaalisia palkintoja. Kehusi ovat kaikkein halutuin palkinto. Kehu ja halaa lastasi aina, kun hän osoittaa onnistumista, esimerkiksi kertoo pissahädästä, vaikka pissa tulisi vaippaan. Voitte myös juhlia pieniä edistysaskeleita (kuten potalla istumista, vaikka lapsi ei tekisi mitään) esimerkiksi kertomalla siitä lapselle tärkeälle henkilölle. Toiset liittävät lapsen onnistumiseen erityisen laulun tai tanssin. Älä kuitenkaan liioittele, sillä se ylikorostaa pottailua ja saattaa aiheuttaa lapselle paineita.&
    nbsp
  • ; Pidä materiaaliset palkinnot pieninä. Voit kokeilla lapsesi palkitsemista pienellä palkinnolla aina, kun hän edistyy. Menkää yhdessä kauppaan ostamaan pikkupalkintoja: tarroja, pikkuautoja, värikyniä. Laita palkinnot lapsen ulottumattomiin mutta näkyville, jotta lapsesi näkee ne käydessään potalla. Anna lapselle palkinto vain silloin, kun hän saavuttaa tavoitteen. Muutoin palkinnot loppuvat nopeasti.
    &
  • nbsp
  • ; Älä anna suuria ja kalliita palkintoja Liian suuret palkinnot siirtävät huomion uuden taidon harjoittelusta palkintojen saamiseen. Lapsi myös odottaa saavansa suuren palkinnon aina, kun hän tekee jotain, minkä tulisi tulla luonnollisesti. Haluat lapsesi käyvän potalla, koska hän hallitsee omaa kehoaan, et siksi, että sillä tavoin lapsi saa uuden lelun.
    &
  • nbsp
  • ; Syötävien palkintojen, kuten makeisten tai jäätelön tarjoaminen voi toimia hetkellisesti, mutta asiantuntijat varoittavat palkitsemasta lasta herkuilla. Muutoin lapsi oppii pitämään tiettyjä syötäviä (kuten makeisia) asioina, joita hän saa miellyttäessään sinua tai tehdessään jotain oikein. Tässä iässä lapset oppivat jo hallitsemaan sitä, mitä heidän kehoonsa tulee ja mitä sieltä poistuu. Ruokaan liittyvät asiat on parempi pitää erillään kuin tuoda ne osaksi pottailua.&
  • nbsp
  • ; Tehkää palkintotaulukko. Hieman isommat lapset (yleensä 4-vuotiaasta ylöspäin) ymmärtävät, että palkinnon voi saada sen jälkeen, kun onnistumisia on ollut tietty määrä. Voitte pitää kirjaa lapsesi edistyksestä merkitsemällä onnistumiset ylös paperille. Tämä on visuaalinen tapa muistuttaa lasta siitä, mitä hänen tulee saavuttaa saadakseen palkinnon. Voitte esimerkiksi kiinnittää palkintotaulukkoon tarran jokaisesta päivästä, jolloin lapsi pysyy kuivana. Kun lapsi on saanut viisi tarraa, hän saa pienen palkinnon, esimerkiksi pehmolelun tai retken elokuviin.
  • Palkitse lapsi heti Toivotun toiminnan vahvistaminen onnistuu parhaiten, kun palkitset lapsesi heti onnistumisen jälkeen. Useimmat pienet lapset eivät osaa liittää palkintoa toimintaan, jos he saavat palkinnon vasta myöhemmin onnistumisen jälkeen. Mitä nuorempi lapsi on, sitä nopeammin palkitsemisen tulisi tapahtua.&

n

bsp; Pottailun ap

uvälineet Voit kannustaa lastasi muillakin tavoilla kuin palk

itsemalla.Kokeile seuraavia hyviksi havaittuj

    a keinoja:
  • Tee potasta viihtyisä paikka. Jos haluat, että lapsi viihtyy potalla, pottailun tulisi olla hauskaa ja mukavaa. Valitkaa yhdessä lapselle mieluinen potta, joka on esimerkiksi lapsen lempiväriä tai jossa on hauska kuva, kuten eläin tai auto. Voitte koristella potan myös itse kauniilla tarroilla. Voit myös kirjoittaa pottaan lapsen nimen vedenkestävällä tussilla. Laita potan viereen mukavia kirjoja, jotka kannustavat lasta istumaan potalla hieman pidempään
  • Place a few drops of blue food coloring in the toilet bowl or potty chair. Show your child how adding yellow coloring -- the same color as his urine -- changes the blue into green. Once your child witnesses the magic change in color, he may be eager to make the color change all by himself.
  • Pottakaveri Potalla istuminen on hauskempaa, kun lapsella on seuraa, esimerkiksi rakas pehmoeläin tai pissaava nukke. Kannusta lastasi näyttämään pottakaverille, miten pottaa käytetään. Kun lapsi opastaa pottakaveria pottailussa, hän saattaa itsekin onnistua.&
  • nbsp
  • ; To entice your son to learn how to urinate standing up (and to up the odds that he'll aim into the bowl), make a game out of it: Drop several Cheerios or other O-shaped cereal pieces in the bowl for him to "fire" at. You can also use paper targets. Create your own out of colored tissue paper, or purchase specially made, flushable targets in different shapes.

Alus- ja päällysvaatteet

  • Hanki "isojen lasten" alushousut. Siirtyminen vaipoista alushousujen käyttöön auttaa lastasi tuntemaan itsensä isoksi. Vaikka lapsesi ei olisi täysin valmis käyttämään isojen lasten alushousuja, niiden hankkiminen voi olla askel oikeaan suuntaan. Alushousujen käyttäminen saattaa kannustaa häntä pitämään ne puhtaina ja kuivina. (Hanki useat alushousut, sillä vahinkoja sattuu.)
  • Pue lapselle helposti riisuttavat vaatteet Jos nepparit, vetoketjut tai napit hankaloittavat potalle menoa, se saattaa saada lapsen kiinnostuksen hiipumaan. Käytä lapsella helposti riisuttavia housuja. Housut, joissa on joustava vyötärönauha, ovat hyvät. Lämpimänä vuodenaikana voit ehkä antaa lapsen olla kotona ilman housuja. Silloin hänen tarvitsee vain istahtaa potalle.

&

nbsp;Jos mikään keinoista ei auta, lapsesi ei ole vielä valmis pottailuun. Silloin on parasta lopettaa hetkeksi ja odottaa, kunnes lapsi on fyysisesti ja henkisesti valmis yrittämään uudelleen. Parhaat tulokset saavutetaan silloin, kun olet kärsivällinen ja kun lapsesi on valmis.

&

nbsp;

Saatat pitää myös:

Puhdistuspyyhkeet

Wipes

Dermatologisesti testattu – hellävarainen herkälle iholle