Lapsen syöttäminen: 3 vinkkiä lapsen ruokailuun

Syöttäminen luo vauvan ja vanhemman välille tärkeää sidettä, ja syöttöhetkien tulisi olla rentouttavia. Tässä kolme seikkaa, jotka on hyvä pitää mielessä, jotta nämä hetket olisivat miellyttäviä sekä sinulle että vauvalle.

  1. Imettämiselle ei ole aikarajaa. Jos reilusti yli vuoden ikäisen lapsen imettäminen sopii sinulle, niin jatka toki rintaruokintaa. Noin kuuden kuukauden iässä vauva alkaa saada myös kiinteitä ruokia, jolloin hän ei ehkä halua rintamaitoa niin paljon.

  2. Vastasyntynyt saa kaiken tarvitsemansa nesteen rintamaidosta tai äidinmaidonkorvikkeesta. Vauvalle tarvitsee antaa vettä lisänesteeksi vain ripulin tai oksentamisen yhteydessä. Kysy lisäneuvoja neuvolasta tai lääkäriltä.

  3. Ensimmäiset kiinteät ruoat voivat olla hedelmiä tai kasviksia. Ennen vanhaan saatettiin suositella esimerkiksi riisivelliä. Vauvalle sopivia lisäruokia ovat esimerkiksi peruna sekä pehmeät kasvikset ja hedelmät, kuten banaani tai avokado. Varmista, että ruoka on pehmeää ja tarjoa vain yhtä ruoka-ainetta kerralla.

Vauvan syöttäminen on parhaimmillaan mukavaa yhdessäoloa ja luo lapselle myönteistä kuvaa vanhemman kanssa aterioinnista!

Evästesuostumus