
Vanhempana saatat huolestua, jos näet punaisia, kutisevia läiskiä vauvan iholla. Vaikka atooppista ihottumaa voi esiintyä missä tahansa iässä, se on yleinen ihosairaus etenkin alle vuoden ikäisillä vauvoilla ja lapsilla. Vauvan atooppinen ihottuma voi olla epämukavaa, mutta se ei ole tarttuvaa. Vauvojen atooppinen ihottuma häviää yleensä itsekseen, mutta on asioita, joita voit tehdä lievittääksesi lapsen epämukavaa oloa ja auttaa samalla ehkäisemään oireiden pahenemista.
Mikä voi aiheuttaa vauvan atooppisen ihottuman?
Atooppisen ihottuman uskotaan kehittyvän, kun iho ei pysty säilyttämään paljoa kosteutta. Tämä puolestaan voi tehdä lapsestasi herkemmän tietyille ärsykkeille tai laukaiseville tekijöille. On epäselvää, miksi joillekin ihmisille tulee atooppista ihottumaa ja toisille ei, mutta genetiikalla on merkitystä. Lapsesi saattaa olla alttiimpi atooppiselle ihottumalle, jos muilla sinun tai kumppanisi perheessä on ollut sitä aiemmin.
Pienokaisellasi on myös suurempi mahdollisuus siihen, jos perheessäsi on esimerkiksi heinänuhaa, astmaa tai allergioita.
Mahdolliset atooppisen ihottuman laukaisijat
Joitakin tekijöitä, jotka saattavat aiheuttaa vauvan atooppisen ihottuman, ovat:
Miltä atooppinen ihottuma näyttää?
Atooppinen ihottuma esiintyy yleensä punaisina, kuivina ja kutisevina iholäiskinä, joita esiintyy useimmiten kasvoissa tai korvien takana, kaulapoimuissa, polvitaipeissa ja kyynärtaipeissa. Muista, että atooppinen ihottuma vauvan päässä saattaa näyttää hieman maitoruvelta, joka on toinen yleinen vauvojen ihosairaus. Jos kaipaat varmistusta, kysy lääkäriltä diagnoosia.
Kuinka vauvan atooppista ihottumaa voi rauhoittaa ja hoitaa?
Kuten kaikissa lasten sairauksissa, noudata aina lääkärisi neuvoja vauvan atooppisen ihon hoidossa. Lääkärisi voi ehdottaa seuraavia keinoja atooppisen ihottuman hoitamiseen sekä sen uusiutumisen tai pahenemisen estämiseksi:
Aluksi voi olla huolestuttavaa, jos lapsellasi on atooppinen ihottuma, mutta lääkärisi hoidolla ja tehokkaalla kotihoidolla vauvasi iho todennäköisesti paranee ajan myötä. Sillä välin jatka vauvasi hellimistä suurella rakkaudella ja pusuilla.
Liity Pampers-klubiin ja saat: