Matkustaminen lasten kanssa

Ehkä on aika lähteä kauan kaivatulle perhelomalle. Tai ehkä olet valmistautumassa hoitamaan monta asiaa lastesi kanssa. Olipa tilanne mikä tahansa, on ihan tavallista joskus miettiä, olisiko vain helpompaa jäädä kotiin.

Retkien ja matkojen järjestäminen useamman lapsen kanssa voi olla lievästi sanottuna haastavaa. Jos pidät matkaa seikkailuna, lapsesikin tekee niin. Jos voit tehdä matkoista hauskoja, lapset sietävät paremmin paikallaanoloa.

Runsaan ajan varaaminen matkustamiseen on tärkeä tekijä stressin vähentämisessä. Jos asiointiisi kuluisi tavallisesti tunti yhden lapsen kanssa, varaa samaan tehtävään vähintään kaksi tuntia, jos lapsia on kaksi tai enemmän.

Perhematkojen tai yksinkertaisten asioiden hoitaminen voi olla mahdollisuus oppia tärkeitä sosiaalisia taitoja, kuten jakamista, vuorottelua ja kärsivällisyyttä. Nämä matkat sisältävät aikaa yhdessä perheenä, ja voitte luoda upeita perhemuistoja.

Mieti lapsesi ikää ja kehitysvaihetta

Taaperoilla on esimerkiksi lyhyt keskittymiskyky ja he oppivat koskettamalla kaikkea. Jos sinun pitää ottaa kaikki lapset mukaan kauppaan, varmista, että sinulla on ostoslista, jotta pääset käytävien läpi nopeammin. Ota nuorimmaiselle mukaan lelu, jotta hänellä on tekemistä eikä hän niin todennäköisesti ehdi nappaamaan tavaroita kassajonossa.

Suunnittele

Vaikka hetken mielijohteesta tehdyt asiat voivat olla hauskoja, muutokset rutiinissa voivat olla vaikeita lapsille, etenkin taaperoille ja alle kouluikäisille. Kerro heille tulevista tapahtumista etukäteen ja ota heitä mukaan suunnitteluun mahdollisimman paljon. Pyri pakkaamaan mahdollisimman paljon jo edellisenä päivänä viime hetken stressin minimoimiseksi. Kannusta kouluikäisiä lapsia ottamaan selvää paikoista, joissa aiotte käydä. Katselkaa yhdessä esimerkiksi karttoja ja sääennusteita.

Matkusta yöllä

Toiset perheet ajoittavat pitkät automatkat mielellään yöaikaan toivoen, että lapset nukkuvat merkittävän osan matkasta.

Älä unohda lohtuesinettä

Muista tarkistaa, että sinulla on tutti (ota monta) tai uniriepu lapsille, jotka tarvitsevat niitä.

Järjestä kaikki mahdollinen etukäteen

Tämä tarkoittaa niin vaatteita kuin leluja, kirjoja, rattaita, hoitolaukkua, reppua, autonistuimia ja niin edelleen.

Valitse lapsen kanssa pelejä, kirjoja ja leluja matkalle mukaan

Voit ottaa mukaan elokuvia, musiikkia (mukana laulettavat ovat hyviä) tai kirjoja. Monia näistä voidaan lainata myös paikallisista kirjastoista. Vaihtele tekemisiä matkan aikana tylsistymisen minimoimiseksi.

Tee matkalaatikot

Jos autossasi on tarpeeksi tilaa, ota jokaiselle lapselle mukaan kenkälaatikko, jossa on ikään sopivaa tekemistä, kuten väritys- tai puuhakirjoja sekä värikyniä tai tusseja, tarroja tai paperinukkeja.

Keksi helppoja oppimispelejä tai aktiviteetteja

Kysy pienemmiltä lapsilta, mitä värejä he näkevät tai pyydä heitä laskemaan kuorma-autoja. Vanhemmat lapset saattavat haluta piirtää kuvan siitä, mitä he näkevät matkan varrella.

Ota mukaan paljon terveellisiä välipaloja ja juomia sekä uudelleen käytettäviä astioita

Tämä säästää aikaa ja rahaa ja voi minimoida taistelun siitä, missä ja milloin pysähdytään syömään. Anna lasten auttaa valitsemisessa. Pyri suunnittelemaan syömiset, jotta matkoista ei tule tekosyytä koko päivän syömiselle.

Pysähtele usein

Käytä näitä taukoja wc-käynteihin ja myös jalkojen venyttelyyn sekä energian purkamiseen. Vaikka 10–15 minuutin juokseminen, pallon heittely tai naruhyppely voivat tehdä muutamasta seuraavasta tunnista siedettäviä. Reitistäsi riippuen voit etsiä valmiiksi matkan varrelta puiston ja käydä vähän kävelyllä tai leikkipuistossa.

Hyvällä suunnittelulla ja pienellä onnella koko perheen matkasta tulee mukava ja ikimuistoinen kokemus kaikille.

Evästesuostumus