Skip to main content

11. raskausviikko: Mitä odottaa

Sikiö 11. raskausviikolla

Sydänääniä Lapsesi sydän on lyönyt rytmikkäästi jo viikkoja, mutta vasta nyt sydämenlyönnit on mahdollista kuulla. Sikiön sydän lyö kaksi kertaa tiheämmin kuin omasi, 120–140 kertaa minuutissa. Sydämen nelikammioinen rakenne on kehittynyt kuluneen kuukauden aikana, mutta osa kammioiden välisistä seinistä valmistuu vasta syntymän jälkeen.

Iho on muodostunut Sikiön keho on saanut päälleen ohuen ihokerroksen viimeisten viikkojen aikana. Ihon erikoistunut kerros alkaa kehittyä sormen- ja varpaankynsiksi.

Mittoja Lapsesi on kasvanut aika lailla edellisestä raskausviikosta, ja sen pituus päästä takapuoleen on noin 5 cm. Sikiön pään koko on lähes puolet kehon pituudesta, mikä osoittaa, kuinka nopeasti aivot kasvavat.

11. raskausviikko

Pakkomielteitä Jotkut asiantuntijat uskovat, että raskausajan mieliteot ovat kehon tapa kertoa, mitä se tarvitsee. Toiset ovat eri mieltä. Kukaan ei oikeastaan tiedä, mistä mieliteot ovat peräisin, mutta lähes jokainen nainen on raskaana ollessaan himoinnut jotain tiettyä ruokaa.

C-vitamiinia kasvua varten Tarvitset raskausaikana 80–100 milligrammaa C-vitamiinia päivittäin. C-vitamiini auttaa sikiötä kehittämään uusia soluja ja tukee terveiden luiden ja hampaiden kasvua. Hyviä C-vitamiinin lähteitä ovat tuoreet hedelmät, marjat ja kasvikset. Lue lisää hyvistä ravintoaineiden lähteistä napsauttamalla tästä.

Rh-testi Jos veresi proteiini eli Rh-tekijä on negatiivinen ja lapsen isällä se on positiivinen, yhdistelmä voi saada aikaan sen, että lapsesi on Rh-positiivinen. Tällä voi olla vakavia vaikutuksia sikiöön: kehosi saattaa tuottaa vasta-aineita sikiön Rh-positiivista verta vastaan. Tämän ehkäisemiseksi saat 28.–29. raskausviikolla Rhogam-pistoksen. Se neutraloi kehoosi mahdollisesti siirtyvät sikiön punasolut. Saat pistoksen myös synnytyksen jälkeen seuraavien raskauksien turvaamiseksi.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Katso lisää artikkeleita
Katso lisää artikkeleita
Slide 1 of 10
Viikko viikolta1 min luku

21. raskausviikko: Mitä odottaa

Mitä odottaa 21. raskausviikolla, kun vauvalle on kehittymässä unirytmi

Lue lisää
Viikko viikolta1 min luku

22. raskausviikko: Mitä odottaa

Mitä odottaa 22. raskausviikolla, kun alat todella tuntea olevasi raskaana

Lue lisää
Viikko viikolta2 min luku

23. raskausviikko: Mitä odottaa

Mitä odottaa 23. raskausviikolla, kun vauva kuulee äänesi

Lue lisää
Viikko viikolta1 min luku

25. raskausviikko: Mitä odottaa

Rv 25: Mitä odottaa 25. raskausviikolla, kun vauvalle alkaa kertyä rasvaa ja lihasta.

Lue lisää
Viikko viikolta2 min luku

10. raskausviikko: Mitä odottaa

Juhlista tätä hetkeä laulamalla vatsallesi! Viikolla 10 vauvalle kehittyy korvat. Hyödynnä siis yhteinen aikanne.

Lue lisää
Week-8-pregnancy
Viikko viikolta1 min luku

8. raskausviikko: Mitä odottaa

Mitä odottaa 8. raskausviikolla, kun vauvan kädet ja jalat alkavat muotoutua

Lue lisää
Viikko viikolta1 min luku

18. raskausviikko: Mitä odottaa

Rv 18: Mitä odottaa 18. raskausviikolla, kun vauvan sormenjäljet kehittyvät.

Lue lisää
Viikko viikolta1 min luku

16. raskausviikko: Mitä odottaa

Rv 16: Mitä odottaa 16. raskausviikolla, kun voit tuntea vauvasi liikkeet.

Lue lisää
Viikko viikolta2 min luku

19. raskausviikko: Mitä odottaa

Rv 19: Mitä odottaa 19. raskausviikolla, kun vauvan lisääntymisjärjestelmä alkaa kehittyä.

Lue lisää
Viikko viikolta2 min luku

20. raskausviikko: Mitä odottaa

Rv 20: Mitä odottaa 20. raskausviikolla, kun voit tuntea vauvan hikan.

Lue lisää
Viikko viikolta1 min luku

21. raskausviikko: Mitä odottaa

Mitä odottaa 21. raskausviikolla, kun vauvalle on kehittymässä unirytmi

Lue lisää
Viikko viikolta1 min luku

22. raskausviikko: Mitä odottaa

Mitä odottaa 22. raskausviikolla, kun alat todella tuntea olevasi raskaana

Lue lisää
Viikko viikolta2 min luku

23. raskausviikko: Mitä odottaa

Mitä odottaa 23. raskausviikolla, kun vauva kuulee äänesi

Lue lisää
Viikko viikolta1 min luku

25. raskausviikko: Mitä odottaa

Rv 25: Mitä odottaa 25. raskausviikolla, kun vauvalle alkaa kertyä rasvaa ja lihasta.

Lue lisää
Viikko viikolta2 min luku

10. raskausviikko: Mitä odottaa

Juhlista tätä hetkeä laulamalla vatsallesi! Viikolla 10 vauvalle kehittyy korvat. Hyödynnä siis yhteinen aikanne.

Lue lisää
Week-8-pregnancy
Viikko viikolta1 min luku

8. raskausviikko: Mitä odottaa

Mitä odottaa 8. raskausviikolla, kun vauvan kädet ja jalat alkavat muotoutua

Lue lisää
Viikko viikolta1 min luku

18. raskausviikko: Mitä odottaa

Rv 18: Mitä odottaa 18. raskausviikolla, kun vauvan sormenjäljet kehittyvät.

Lue lisää
Viikko viikolta1 min luku

16. raskausviikko: Mitä odottaa

Rv 16: Mitä odottaa 16. raskausviikolla, kun voit tuntea vauvasi liikkeet.

Lue lisää