29. raskausviikko: Mitä odottaa

Sikiö 29. raskausviikolla

Lämpötilan hallintaa Vauvan aivot ovat nyt niin kehittyneet, että ne voivat säädellä ruumiinlämpöä. Syntyessään vauvalla on satoja miljoonia hermosoluja. Kuulostaa paljolta, mutta niitä ei muodostu enää syntymän jälkeen.

Pehmustusta Lapsesi alkaa muistuttaa yhä enemmän täysaikaista vauvaa. Sikiön ihon pinta muuttuu tasaisemmaksi ja vaaleammaksi painon kasvaessa. Kertyvä rasvakerros auttaa vauvaa pysymään lämpimänä.

Mittoja Rasvan määrän lisääntymisestä huolimatta sikiön 1,3 kilon painosta vain noin 2–3 prosenttia on rasvaa. Sikiön pituus päälaelta takapuoleen on noin 26 cm, mutta varpaisiin saakka mitattuna pituutta voi olla lähemmäs 41 cm.

29. raskausviikko

Painavaa asiaa Vauvan paino nousee eniten seuraavan kolmen kuukauden aikana, ja sama koskee äitiä. Painosi saattaa nousta noin viisi kiloa viimeisen kolmanneksen aikana.

Viimeisen kolmanneksen vaivoja Jalkakrampit ovat yleisiä vaivoja raskauden aikana. Asiantuntijat eivät ole aivan varmoja niiden syystä. Joidenkin mielestä ne johtuvat siitä, että jalat joutuvat kannattelemaan enemmän painoa. Toiset taas ovat sitä mieltä, että krampit ovat merkki kalsiumin tai kaliumin puutteesta. Syynä kramppeihin voi olla myös se, että kohtu painaa jalkoihin kulkevia hermoja.

Apua jalkakramppeihin Jos saat krampin, venytä jalkaa varovasti taivuttamalla jalkaterää ja vetämällä varpaita itseäsi kohti. Venyttely päiväsaikaan ja ennen nukkumaanmenoa voi ehkäistä kramppeja. Nauti ruokia, joissa on runsaasti kalsiumia ja kaliumia.

Evästesuostumus