4. raskausviikko Mitä odottaa

Sikiö 4. raskausviikolla Kun hedelmöittynyt munasolu on kiinnittynyt kohdun seinämään, se jakautuu solukerroksiksi, ja siitä tulee alkio. Näistä solukerroksista kehittyvät vauvan kehon osat, kuten hermosto, luusto, lihakset ja elimet. Huoltojärjestelmä työn alla Istukka, litteä elin, jonka kautta verenkiertosi on yhteydessä alkioon, alkaa muodostua ja kiinnittyy kohdun seinämään, johon munasolu on kiinnittynyt. Napanuora muodostuu toiselle puolelle istukkaa. Sikiötä raskauden ajan suojaavaa lapsivettä alkaa jo kertyä alkiota ympäröivän sikiöpussin sisään. Mittoja Raskausviikon loppuun mennessä alkio on noin 1 mm pitkä, eli suurin piirtein unikonsiemenen mittainen.

4. raskausviikko

Hedelmöittyneen munasolun kiinnittyminen kohtuun voi aiheuttaa vähäistä vuotoa. Tämä kiinnittymisvuoto on täysin normaalia.

Kotona tehtävästä raskaustestistä pitäisi tässä vaiheessa tulla

positiivinen tulos, koska upouusi istukkasi vapauttaa kehoon hCG-hormonia eli istukkahormonia. Sama hormoni on pitkälti vastuussa myös pahoinvoinnista, jota monet naiset kokevat raskauden ensimmäisellä kolmanneksella. Useimmat kotona tehtävät raskaustestit ovat luotettavia ensimmäisten poisjääneiden kuukautisten jälkeen, mutta ne voivat näyttää myös virheellisen negatiivisen tuloksen.

MUUT RASKAUSTYÖKALUT

Evästesuostumus