
Ummetuksesta puhutaan, kun suoli tyhjenee harvoin ja ulosteet ovat jopa kivuliaan kiinteitä. Ummetus on yleinen ongelma, jota esiintyy kolmella prosentilla leikki-ikäisistä ja 1–2 prosentilla kouluikäisistä. Muutaman päivän välein kakkaaminen ei ole epänormaalia, jos se on tyypillistä lapsellesi. Itse asiassa 96 prosentilla 3–4-vuotiaistaon valtavasti vaihtelua mahan toiminnassa: kolmesta kerrasta päivässä kolmeen kertaan viikossa.
Ummetuksen aiheuttajat Ummetuksen alkuperäinen syy saattaa piillä näissä:
Mitä kauemmin ongelma kestää, sitä enemmän ulostetta kertyy suoleen ja sitä kovemmaksi se tulee. Jos kakkaaminen sattuu aina, ongelmasta ei pääse eroon, koskalapsi ei osaa rentoutua ja antaa luonnon hoitaa tehtäväänsä.
Ylivuotoinkontinenssi Jos ummetus jatkuu pitkään, kovan ulosteen ohi voi päästä vuotamaan pehmeää ulostetta. Lapsen alusvaatteet saattavat tuhriintuatai niihin saattaa tulla jopa ripulia muistuttavaa ulostetta. Tämä ripulia muistuttava ongelma on nimeltään ylivuotoinkontinenssi. Se ei tarkoita mahan toimimista, eikä lapsesi pysty vaikuttamaan siihen. Se on kuitenkin merkki siitä, että apua tarvitaan, etenkin jos tuhriminen vaikuttaa lapsesi sosiaalisuuteen.
Ummetuksen hoitokeinot Ummetus saattaa olla oire fysiologisista ja lääketieteellisistä vaivoista, joten kannattaa kääntyä lääkärin puoleen, jotta nämä voidaan sulkea pois. Laajoja tutkimuksia ei todennäköisesti tarvita, mutta lääkäri tutkii ummetuksen taustat, mittaa lapsen pituuden ja painon ja suorittaa yleistutkimuksen. Lääkäri saattaa tutkia peräsuolta sormellaan, mutta oikein tehtynä toimenpide ei oletraumaattinen tai kivulias.
Suolen uudelleen opettaminen Ensimmäinen vaihe on saada kova uloste ulos peräsuolesta. Tähän on muutamia vaihtoehtoja. Lääkäri saattaa määrätä glyseriiniperäruiskeita tai ehdottaa muuta lapselle sopivaa peräruisketta. Jotta uloste pysyisi pehmeänä, lääkäri voi määrätä lapselle mineraaliöljyä tai ulostetta pehmentävää valmistetta muutaman viikontai kuukauden ajaksi. Tavoitteena on opettaa suolta uudelleen: saada lapsi kakkaamaan säännöllisesti, jotta venyneet ja laiskistuneet suolen seinämät saavat takaisin voimaa ja joustavuutta.
Kuidun lisääminen ruokavalioon Käy läpi lapsen ruokavalio. Jos lapsi juo paljon maitoa ja syö vähän hedelmiä, kasviksia ja täysjyvätuotteita,hän ei saa tarpeeksi kuituja ruokavaliostaan. Lisää kuitua lapsen ruokavalioon kaikilla mahdollisilla tavoilla: omenaa ja päärynää banaanin sijaan, täysjyvämuroja riisimurojen sijaan, välipalakeksejä tavallisten keksien sijaan ja ruisleipää vaalean leivän sijaan. Jos kasvikset eivät maistu lapselle, kokeile tarjota niitä dippikastikkeen kanssa. Jos lapsi on hyvin nirso syömisen suhteen, lääkäri voi määrätä kuituravintolisää.
Keskity palkitsemiseen Älä toru tai rankaise lasta, jos hän pidättelee kakkaa tai ei halua käydä yrittämässä wc:ssä. Palkitse lasta sen sijaan, kun hän on onnistuneesti käynyt kakalla. Ummetukseen saattaa liittyä vatsakipuja ja pientä verenvuotoa peräsuolesta, mikä on normaalia. Ota kuitenkin heti yhteyttä lääkäriin,jos lapsen vatsa turpoaa äkillisesti, jos lapsi alkaa oksentaa ummetuksen aikana, jos ulosteessa on paljon verta tai jos lapsella on kipuja.
Kannattaa muistaa, että ummetus on hyvin yleinen ongelma pikkulapsilla ja etenkin nirsoilevilla lapsilla. Pienet muutokset lapsen ruokavaliossa saattavat tuoda avun ongelmaanhelpommin kuin uskotkaan!

Motoristen taitojen kehittyminen
Motoristen taitojen kehittyminen on tärkeä osa varhaislapsuuden kehitystä ja kiehtovaa tarkkailtavaa. Näin tuet vauvan liikkumista.
Lue lisää
Ripulin hoito: helpotusta lapsen oloon
Ripuli vie lapsen voimia, häiritsee nestetasapainoa ja saa olon kurjaksi. Tässä muutamia hoitokeinoja.
Lue lisää
Puhumaan oppiminen: miten lapsi oppii puhumaan
Opas lapsen kielen kehitykseen.
Lue lisää
Tärkeät tarvikkeet 4–6 kuukauden ikäiselle
Vaatteet ja muut tarvikkeet kasvavalle vauvalle.
Lue lisää
Jokeltelua: näin tulkitset lapsen puhetta
Ennen puhumaan oppimista lapsi viestii äännähdyksillä, eleillä ja itkulla. Lue lisää.
Lue lisää
Lapsen eroahdistus: valmistele lasta eroihin
Noin 7 kuukauden iässä lapsi alkaa suhtautua vieraisiin varauksella ja kokea eroahdistusta. Tämä on hyvä asia: lapsesi erottaa tutut ja vieraat
Lue lisää
Lapsen ripuli
Vatsavaivat ja ripuli ovat yleisiä lapsilla. Näin hoidat lasta.
Lue lisää
Lapsi kävelee!
Kävelemään oppinutta lasta on ihana katsella. Lapsen tasapaino on kehittynyt huimasti! Seuraavaksi hän oppii kiipeämään portaat. Lue lisää.
Lue lisää
Lukuvinkkejä lapsen kanssa: näin tuet lapsesi kiinnostusta kirjoihin
Kiinnostus tarinoihin ja sanoihin alkaa varhaislapsuudessa. Näin välität lukemisen iloa lapsellesi.
Lue lisää
Milloin lapsi oppii kävelemään: lapsen ensiaskeleet
Onko kamera valmiina? Pian näet ensiaskeleet. Lue lisää.
Lue lisää
Motoristen taitojen kehittyminen
Motoristen taitojen kehittyminen on tärkeä osa varhaislapsuuden kehitystä ja kiehtovaa tarkkailtavaa. Näin tuet vauvan liikkumista.
Lue lisää
Ripulin hoito: helpotusta lapsen oloon
Ripuli vie lapsen voimia, häiritsee nestetasapainoa ja saa olon kurjaksi. Tässä muutamia hoitokeinoja.
Lue lisää
Puhumaan oppiminen: miten lapsi oppii puhumaan
Opas lapsen kielen kehitykseen.
Lue lisää
Tärkeät tarvikkeet 4–6 kuukauden ikäiselle
Vaatteet ja muut tarvikkeet kasvavalle vauvalle.
Lue lisää
Jokeltelua: näin tulkitset lapsen puhetta
Ennen puhumaan oppimista lapsi viestii äännähdyksillä, eleillä ja itkulla. Lue lisää.
Lue lisää
Lapsen eroahdistus: valmistele lasta eroihin
Noin 7 kuukauden iässä lapsi alkaa suhtautua vieraisiin varauksella ja kokea eroahdistusta. Tämä on hyvä asia: lapsesi erottaa tutut ja vieraat
Lue lisää
Lapsen ripuli
Vatsavaivat ja ripuli ovat yleisiä lapsilla. Näin hoidat lasta.
Lue lisää
Lapsi kävelee!
Kävelemään oppinutta lasta on ihana katsella. Lapsen tasapaino on kehittynyt huimasti! Seuraavaksi hän oppii kiipeämään portaat. Lue lisää.
Lue lisääLiity Pampers-klubiin ja saat: