Skip to main content
making-friends-with-other-moms

Muihin äiteihin tutustuminen

1 min lukuPäivitetty elokuu 02, 2016

Vaikka tuore äiti rakastaa vauvaansa kuinka paljon, välillä on pakko päästä muiden aikuisten seuraan. Ystävystyminen muiden uusien äitien kanssa on hyväksi paitsi mielenterveydelle myös lapsellesi, kun hän saa leikkiseuraa muista ikäisistään.

Tässä vinkkejä sosiaalisten ympyröiden laajentamiseen:

Aloita aikaisin. Juttele perhevalmennuksessa tapaamiesi vanhempien kanssa ja neuvolan odotushuoneessa näkemiesi äitien kanssa. Vauvanne ovat suunnilleen saman ikäisiä, joten käytte samoja vanhemmuuden vaiheita läpi yhtä aikaa.

Käy liikkumassa. Monilla kuntosaleilla ja työväenopistoissa on vanhempien ja lasten yhteisiä tunteja, joissa voit tavata alueella asuvia äitejä. Tutustu muihin äiteihin sillä aikaa kun vauvat ryömivät itsensä väsyksiin seuraavia päiväunia varten – tästä hyötyvät kaikki!

Liity keskustelufoorumeille. Jos jutun aloittaminen vieraiden ihmisten kanssa tuntuu hankalalta, liity erilaisille keskustelupalstoille ja esimerkiksi paikallisiin Facebook-ryhmiin. Voitte aloittaa tutustumisen verkossa ja tavata myöhemmin kasvokkain.

Järjestä mammakahveja. Kutsu perhekerholaiset ja muut mammakaverit luoksesi kahville. Pyydä kylään myös muita kotona olevia äitejä esimerkiksi naapurista. Kun lapset leikkivät ja viihdyttävät toisiaan, aikuisilla on seuraa toisistaan.

Käy säännöllisesti leikkipuistossa ja perhekerhoissa. Käy säännöllisesti leikkipuistossa ja esimerkiksi seurakuntien järjestämissä perhekerhoissa. Kun käyt leikkipuistossa samaan aikaan samoina viikonpäivinä, näet varmasti tuttuja äitejä, joilla on sama aikataulu kuin sinulla.

Muut äidit ovat yhtä kiireisiä kuin sinä, joten älä huoli, jos et aina pääse paikalle. Kun sinulla on laaja rinki mammakavereita, joku pääsee aina tulemaan kylään.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Katso lisää artikkeleita
Katso lisää artikkeleita
Slide 1 of 10
advice-for-moms
Katso aiheeseen liittyvät artikkelit1 min luku

Neuvoja tuoreille äideille: omaa aikaa

Näillä vinkeillä huolehdit omasta ajasta ja yhteisistä hetkistä kumppanisi kanssa.

Lue lisää
immunizations-and-medical-procedures-for-children-dealing-with-the-ouches
Katso aiheeseen liittyvät artikkelit3 min luku

Rokotukset ja muut toimenpiteet: näin tuet lasta

Rokotuksilta, verikokeilta ja muilta toimenpiteiltä ei voi välttyä. Näin voit auttaa lastasi näissä tilanteissa. Lue lisää.

Lue lisää
knee-scrapes-cuts-and-bruises-treating-minor-injuries
Katso aiheeseen liittyvät artikkelit2 min luku

Naarmut polvissa, haavat ja mustelmat: pienten vammojen hoito

Lapset kolhivat itseään leikkiessään. Lue, miten hoidat pienet naarmut ja haavat ja milloin on aihetta lähteä lääkäriin.

Lue lisää
toddler-activities-making-your-own-greeting-cards
Katso aiheeseen liittyvät artikkelit1 min luku

Puuhaa taaperolle: itsetehdyt kortit

Haluatko lähettää omaperäisiä kortteja? Näillä vinkeillä korttisi erottuvat muista.

Lue lisää
how-to-find-a-good-babysitter
Katso aiheeseen liittyvät artikkelit1 min luku

Hyvän lastenvahdin löytäminen

Kaipaatko enemmän aikaa itsellesi? Perustakaa äitirinki. Näin se toimii.

Lue lisää
toddler-playing-with-mom
Katso aiheeseen liittyvät artikkelit2 min luku

Ideoita perhelomalle

Lapsesi haluaa rakentaa hiekkalinnoja, mutta sinä kaipaat nähtävyyksiä ja rentoutumista. Näillä vinkeillä suunnittelet hauskan perheloman.

Lue lisää
family-baby-photo
Katso aiheeseen liittyvät artikkelit1 min luku

Kaikki kuvaan: perhekuvat lapsen kanssa

Ottaisitteko kuvia koko perheestä? Antakaa kuvaaminen jonkun toisen tehtäväksi.

Lue lisää
grandparents-guide-to-parenting
Katso aiheeseen liittyvät artikkelit1 min luku

Lastenhoito-ohjeita isovanhemmille

Kun isovanhemmat hoitavat lasta, he osaavat hemmottelun, mutta saattavat tarvita muutamia turvallisuusvinkkejä.

Lue lisää
child-with-parents
Katso aiheeseen liittyvät artikkelit1 min luku

Perheen rutiinien ja perinteiden luominen

Päivittäiset rutiinit tuovat lapselle turvaa. Perinteiden vaaliminen on myös tärkeää. Lue lisää.

Lue lisää
grocery-shopping-with-kids-or-babies
Katso aiheeseen liittyvät artikkelit1 min luku

Ruokaostoksilla lasten kanssa

Pienellä suunnittelulla ja oikeilla valinnoilla kauppareissu lasten kanssa onnistuu.