Vain harvat lapset käyvät nukkumaan täysin ongelmitta. On harvinaista, että lapsi nukahtaisi omaan sänkyynsä ilman toistuvia kehotuksia ja sääntöjen opettelua. Lapsen nukahtamisongelmiin voi tarttua monella tavalla.
Lyhyet iltarutiinit Alle puoli tuntia on ihanteellinen iltarutiinien kesto, sillä se auttaa lasta rauhoittumaan ja nukahtamaan. Jos rutiinit kestävät pidempään tai ovat liian monimutkaiset, lapsi vain villiintyy eikä malta rauhoittua. Pään hakkaaminen ja itsensä keinuttaminen Pienet lapset hakevat usein unta rytmisillä ja toistuvilla liikkeillä. Tavallisinta tällainen käytös on alle 1-vuotiailla. Lapsi saattaa hakata päätään muutamasta minuutista puoleen tuntiin tai pidempäänkin, mutta hän tuskin vahingoittaa itseään. Näin voit auttaa lasta:
Painajaiset Kun lapsi oppii puhumaan, hän alkaa nähdä unia. Pienet lapset eivät yleensä muista uniaan, edes niitä, joihin he heräävät. Jos lapsellasi on toistuvia painajaisia, käänny neuvolan puoleen. Eroahdistus Vanhemmistaan erossa olemisesta ahdistunut tai pitkään perhepedissä nukkunut lapsi voi siirtyessään omaan sänkyyn tarvita erityishuomiota. Pane patja vanhempien sängyn viereen lattialle ja palkitse lasta sitä mukaa kuin hän siirtyy lähemmäs omaa vuodettaan.

Vauvan nukkumaan opettelu
Luo helpot iltarutiinit, joilla autat lasta nukkumaan pidempään.~~
Lue lisää
Vauvan turvallisuus nukkuessa: varmista lapsesi turvallinen yöuni
Tee lapsesi nukkumapaikasta mahdollisimman turvallinen.
Lue lisää
Vauvan uni: näin autat vauvaa nukkumaan
Näin autat lastasi nukkumaan syvää ja virkistävää unta.~~
Lue lisää
Vauvan uni: parhaat vinkit
Varmista koko perheen rauhallinen yöuni näiden kolmen vinkin avulla.
Lue lisää
Lapsen nukkuminen: hyvät iltarutiinit
Lapsen saaminen yöunille voi olla haastavaa. Näin otat käyttöön toimivat iltarutiinit.

Lue lisääLiity Pampers-klubiin ja saat: